
Vintagesta virtuaaliin -näyttely
Tekstiiliopettajaliiton (TOL ry) vuosittain järjestettävät, valtakunnalliset syyspäivät oli tarkoitus pitää loka-marraskuun vaihteessa Lahdessa Kätevä&Tekevä -messujen yhteydessä. Lahden Seudun Tekstiiliopettajat -paikallisyhdistyksessä suunnittelimme luottavaisin mielin kevään ja kesän ajan tapahtumaa. Käsityönopettajia ympäri maata oli tarkoitus kokoontua kuuntelemaan alan asiantuntijoita ja toimijoita, näkemään ja kokemaan syyspäivien järjestäjien suunnittelemaa ja Kätevä&Tekevä -messujen ohjelmaa sekä ennen kaikkea ammentamaan ideoita oman opetuksen sisältöön. Koronarajoitusten vuoksi messut ja lopulta myös syyspäivät peruttiin. Työtä syyspäivien eteen oli tehty paikallisyhdistyksessä jo melkoisesti, joten päätimme toteuttaa osan suunnitelmistamme digitaalisesti.
Tekstiiliopettajaliiton minisyyspäivät julkaistiin paikallisyhdistyksemme kotisivuilla 31.10.2020. Lisäksi syyspäivien yhteyteen suunnitellusta näyttelystä tuli täysin digitaalinen. Kokosimme Vintagesta virtuaaliin -teemanäyttelyyn koulukäsitöitä eri koulutusasteilta vuosien varrelta. Painotus on uudemmissa töissä, mutta mukana on myös historian havinaa. Näyttelyn sisältö on ryhmitelty koulutusasteittain nykyisin voimassa olevan koulujärjestelmän mukaisesti:
Sininen: perusopetus, alakoulu
Vihreä: perusopetus, yläkoulu
Keltainen: toinen aste, lukio
Punainen: yliopisto
Valkoinen: vapaa sivistystyö
Näyttelyn lavasteena on Tuija Vähävuoren ompelema tilkkutyö. Näyttelytilan on kuvannut 360-kameralla Tiina Torvinen. Tuija ja Tiina ovat Lahden Seudun Tekstiiliopettajien paikallisyhdistyksen jäseniä. Näyttelyprojektin raportti on luettavissa Tiinan OODY Blogissa 23.12.2020 alkaen (linkki blogiin tekstin alla).
Toteutimme näyttelyn ThingLink-sovelluksella, joka mahdollistaa näyttelyyn tutustumisen internet-yhteydellä varustetun laitteen näytöltä tai virtuaalista todellisuutta (VR) hyödyntäen. VR-kokemukseen tarvitsee matkapuhelimen, ThingLink-sovelluksen ja VR-lasit.
”Näyttelytilassa” siirtyminen tapahtuu sormen tai hiiren avulla. Kuviin pääsee klikkaamalla tageja ja kuvia voi suurentaa niitä klikkaamalla. VR-laseilla toiminnallisuudet ovat riippuvaisia käytössä olevista laitteista.
Kaikki näyttelyn sisältö ei välttämättä toimi VR-tilassa. Kokeileminen antaa käsityksen tämän hetken VR-teknologiasta, jota on mahdollista hyödyntää maksuttomasti myös opetuskäytössä.
Helsingin yliopiston koordinoiman Innokas! -verkoston materiaalipankissa on lisätietoa virtuaalisen (VR) ja lisätyn (AR) todellisuuden hyödyntämisestä oppimisympäristöinä: https://www.innokas.fi/materiaalit/vr-ja-ar-oppimisymparistoina/.
Eurokangas
75 vuotta
Yrittäjyyskasvatus
Yrittäjyyskavastus on opetussuunnitelman yksi laaja-alainen osa. Käsityökasvatus on oiva linkki tutustua yrittäjyyteen. Eurokangas 75 vuotta -juhlavuoden dokumentti johdattelee mainiosti aiheeseen.
Katsokaa video yhdessä oppilaiden kanssa. Sen jälkeen oppilaat vastaavat joko kirjallisesti tai suullisesti seuraaviin kysymyksiin:
Mikä on perheyritys?
Mitä henkilöitä videolla esiintyy?
Mitä eri ammatteja videolla esiintyy?
Kuka on Pelicans-mummo?
Käykää yhdessä vastaukset läpi ja keskustelkaa siitä, miltä yrittäjyys vaikuttaa ja voisiko joku nähdä itsensä yrittäjänä tulevaisuudessa. Mitä käsityöalan yrityksiä lähialueeltanne löytyy? Tutustukaa tämän jälkeen oman alueenne (käsityö)alan yrityksiin, joissa tarvitaan erilaisia kädentaitoja. Mitä muita taitoja käsityötunneilla opitaan, kuin pelkkiä tekniikoita? Pohtikaa yhdessä.
Voit myös itse ehdottaa Eurokankaalle vinkkejä ja toiveita yhteistyöstä.
Elina Saari
Felt Faction
Felt Faction on Elina Saaren ja Aki Leppäsen yhteinen huopakaruselli
Töitä paiskitaan yötä päivää, pihalla kiehuvat väripadat, saunavuoroista kilpaillaan hattujen kanssa ja villaa ja huopaa pursuaa kodin joka paikasta. Elina vastaa huovutuksesta, värjäyksestä, materiaalien kehittämisestä ja uusien hullujen ideoiden toteuttamisesta. Aki on Elinan täydentävä puolisko – muusa, kriitikko, työpari ja suurin inspiraation lähde. Ja toisinaan roolit ovat iloisesti sekaisin.
Tarkoituksena ei ole tehdä hauskoja/ erikoisia asusteita ja hattuja. Kaikkien tuotteiden pitää olla toimivia ja persoonallisia. Hauskuus on hatussa aina extraa!
Tutustu linkin takaa Felt Factioniin yrityksenä. Sivustolta löytyy myös Elinan ihania materiaaleja, joita voi tilata itselleen tai opetuskäyttöön.
